Wednesday, 29 April 2015

My Shopping

 Scarf & Blazer - H&M
''Tattoos'' - Ur&Penn


Ajattelin esitellä pitkästä aikaa mun ostoksia ihan erillisessä postauksessa. Noista ''tatskoista'' kerroinkin jo aiemmin yhdessä asupostauksessa, mutta ajattelin, että niistä vois olla kiva laittaa kuvaa vielä.

Viime viikonloppuna käytiin äidin kanssa itiksessä, mistä tarttui sitten mukaan kosmetiikkaa, uusi huivi ja uusi musta bleiseri. Oon niin innoissaan noista kaikista uutuuksista! Mun vanha musta bleiseri alkoi olla sellaisessa kunnossa, ettei sille muuta voinut kuin heittää roskiin. Päällisin puolin siinä ei ollut mitään vikaa, mutta sisäpuolelta tarttui väriä ihoon, henkareihin tai mihin ikinä se osuikaan, eikä tuota saanut millään keinolla loppumaan, joten toi uusi bleiseri on todellakin tarpeen!

Olisi kiva, jos jaksaisitte käyttää muutaman sekunnin ajastanne vastataksenne tuohon sivupalkissa olevaan kyselyyn. Tosiaan jos te lukijat vain olette kiinnostuneita, niin jatkossa blogia olisi mahdollista seurata myös facebookin kautta!



///I decided to show my purchases in a different post. I told about those "tattoos" at a earlier post but I thought it would be nice to show a pic of them.

Last weekend we went to Itis with my mom, from where I took some cosmetics, new scarf and a new black blazer. I am so happy about my new stuff! My old black blazer was in that kind of condition that I had to throw it away. On the outside there was nothing wrong with it but from the inside some colour always stuck to my skin, to hangers or anywhere it touched, and I could not stop it with any means, so the new blazer is really needed!

It would be nice if you could spend a little moment of your time to answer to the questionnaire on the side. If you readers are interested, then in the future you could follow my blog on Facebook.

No comments :

Post a Comment